Tutustumiskäynti kentälle

Aurinkoisena ja helteisenä päivänä 22.6.2023 minulla oli hieno tilaisuus tutustua Kasvunpolku Oy:n hevostoimintatalliin, joka sijaitsee Koivunmäen kartanon pihapiirissä Kuopiossa Hiltulanlahdessa. Opiskelen Savonialla sosionomiksi (AMK) ja tutustumiskäyntini liittyi opintoihin sisältyvään työmenetelmät harjoitteluun, jonka suoritan Savonialla Aikuistuvan nuoren tukeminen laadukkain jälkihuoltopalveluin -hankkeessa (ESR 1.1.2022 – 31.12.2023).

Koivumäen kartanon pihapiiri ja Kasvunpolku Oy:n hevostoimintatalli ilmakuvassa kesäaikaan.
Kuva 1. Koivumäen kartanon pihapiiri ja Kasvunpolku Oy:n hevostoimintatalli ilmakuvassa. Kuva Koivumäen kartanon verkkosivuilta.

Minut otettiin ystävällisesti vastaan ja pääsin juttelemaan eläinavusteisista työmenetelmistä. Huomasin, että kun minut otettiin lämminhenkisesti ja kiireettömästi vastaan, sai minut tuntemaan itseni tärkeäksi. Tavassa ottaa uusi ihminen vastaan näkyi kohtaamisen ammattitaito.

Kasvunpolku on yksityinen sosiaali- ja terveyspalveluita tuottava yritys. Sen toimintoihin kuuluvat esimerkiksi kaksi nuortenkotia ja sosiaalihuollon avopalvelut, kuten jälkihuolto sekä sosiaalinen kuntoutus. Kasvunpolussa hyödynnetään ratkaisukeskeistä lyhytterapiaa, ratkaisukeskeistä ja Green Care-menetelmällistä neuropsykiatrista valmennusta, sekä sosiaalipedagogista hevostoimintaa osana sosiaali- ja terveydenhuollon kuntoutusta. Lisäksi Kasvunpolun palveluvalikoimaan kuuluvat Kelan tarjoamat ammatillisen kuntoutuksen palvelut NUOTTI-valmennus ja Oma väylä -kuntoutus. Kasvunpolun hevostoimintatalli toimii merkittävänä osana Kasvunpolun kuntouttavia palveluita. Kasvunpolussa työskentelee noin 70 sosiaali-, terveys- tai kasvatusalan ammattilaista, joista noin kolmannes on erikoistunut hyödyntämään luontoa ja eläimiä osana työtään. Hevosten lisäksi tallilta löytyvät tallikissat ja kaksi pupua. Osalla työntekijöistä on koira työparinaan. (Kasvunpolku, Hankeraportti 2023.)

Tutustumiskäynnillä sain käydä hevosten tallirakennuksessa, jossa ei ollut silloin hevosia. Hevoset ovat paljon ulkona, elävät pihatossa ja saavat toteuttaa itseään sosiaalisesti lajinmukaisesti toimien viettäen vapaa-aikansa laumoissa. Minuun teki vaikutuksen kaunis maalaismaisema, hoidetut piha-alueet aitauksineen, joissa oli hevosia ja poneja.

Kuvassa Kasvunpolun hevostoimintatallin hevosia kesälaitumella.
Kuva 2. Kasvunpolun hevostoimintatallilla hevoset saavat olla paljon ulkona lajityypillisesti laumassa. Kuva Koivumäen kartanon verkkosivuilta.

Kiinnostavaa oli kuulla hevostoimintatallin toiminnasta sekä mm. terapeuttisista työvälineistä, joita heillä on  käytössä esimerkiksi havainnointi, Mindfulness, korttityöskentely, verkostokartta, elämänjana sekä Joharin ikkuna. Vierailu oli mielestäni todella onnistunut ja opettavainen. Siihen nähden, että tutustumiskäyntini oli lyhyt, opin paljon uutta sosiaalialan työmenetelmistä. Kiinnostukseni sosiaalialan työmenetelmiin sekä hevostoimintaa kohtaan kasvoivat.

Kirjoittajat

Kirsi Tossavainen, sosionomiopiskelija

Mariia Hämäläinen, TKI-asiantuntija, palvelumuotoilija