Ihminen katsoo meren rannalla käsiensä lomasta aurinkoa.

Jälkihuolto

Mistä on kyse?

Jälkihuollolla tarkoitetaan sijaishuollon tai pitkän avohuollon sijoituksen päättymisen jälkeen tarjottavaa kokonaisvaltaista tukea lapselle tai nuorelle. Jälkihuollon tarkoituksena on tukea lapsen kotiutumista sijaishuollosta tai auttaa aikuistuvaa nuorta saavuttamaan riittävät valmiudet itsenäisen elämän aloittamiselle. (THL.) Lastensuojelun jälkihuollon työntekijän velvollisuus on auttaa nuoria arjen, talouden, opiskelu- ja työelämän taitojen vahvistumisessa sekä tukea tarvittavien palveluiden saamisessa. (YEE-hanke.) Jälkihuollon tarkoituksena on varmistaa, että sijaishuolto on onnistunut ja myönteiset muutokset kantavat.

Jälkihuolto on lakisääteistä (Finlex 417/2007) ja vapaehtoisuuteen perustuvaa palvelua. Jälkihuolto päättyy viimeistään, kun nuori täyttää 25 vuotta. Jälkihuollon palveluiden piiriin on mahdollista palata, vaikka siitä olisi aiemmin kieltäytynyt.

Jälkihuollon järjestämisvastuu on hyvinvointialueilla. Jälkihuollon kustannuksista vastaa se hyvinvointialue, joka on vastannut sijaishuollon kustannuksista. Se hyvinvointialue, jossa nuori asuu jälkihuollon aikana järjestää nuoren tarpeiden edellyttämät tukitoimet yhteistyössä sijoittaneen hyvinvointalueen kanssa.


Lue lisää ja syvennä

Lastensuojelun jälkihuolto on sinun oikeutesi -esite jälkihuollosta

Jälkihuolto – THL

Jälkihuollon perehdytysmateriaali työntekijälle

Jälkihuolto pähkinänkuoressa -esite lapselle ja nuorelle

Mikä jälki jää? – opas (huom julkaisuvuosi! Osa asioista jo vanhentunut, kuten oikeus jälkihuoltoon on 25 vuotta.

Jälkihuolto nuorten kokemana – YouTube -video

Lapsuuden rakentajat podcast 29: Aikuistumisen tuki

Lastensuojelulaki 417/2007: Luku 12 Jälkihuolto


Testaa osaamisesi

Kerro omin sanoin, mitä jälkihuolto tarkoittaa?

Kenelle jälkihuollon palvelut ovat tarkoitettuja?

Kuka tarjoaa jälkihuollon palveluita?

Kuka vastaa palveluiden järjestämisestä?

Onko nuoren pakko ottaa vastaan jälkihuollon palveluita?